10. tammikuuta 2014

Piparkakkumestari Petrus Turun linnan Ritaripäivillä

Keskiaikaisen piparkakkureseptin salaisuus on ensiluokkainen hunaja.
Turun linnan koko perheen Ritaripäivät tarjoaa opastettuja kierroksia ja tilaisuuden tavata linnan asukkaita. Piparkakkumestari Petrus esittelee puumuotteja ja leipoo puumuoteilla hunaja-piparkakkuja.


Kuva: Henri Luomala 2014.
Kuva: Henri Luomala 2014.
Kuva: Henri Luomala 2014.
Kuva: Henri Luomala 2014.
 
Kuva: Henri Luomala 2014.
Piparkakkumestarin roolin loi tutkija Salme Kotivuori vuonna 2012. Ensimmäisen kerran titteli oli piparkakkukisälli, joka ahkeran matkustamisen ja leipomisen myötä oli seuraavana vuonna jo piparkakkumestari. Arvonimi juontaa juurensa piparkakkujen leipomisen pitkään historiaan Euroopassa, jossa piparkakkuleipurit ovat olleet osana leipureiden kiltaa tai ovat perustaneet oman kiltansa. Kiltajärjestelmään kuuluu oppipojan, kisällin ja mestarin pestit.
 Turun linnassa piparkakkumestari Petrus esittelee museon kävijöille puumuotteja ja kertoo niiden käytöstä ja historiasta. 
Kaikki tämän julkaisun kuvat on ottanut Henri Luomala. Julkaisukäyttöön vapaat kuvat on merkittävä kuvaajan nimellä.